Asukas menee ulos. Asukkaalla on vuoristolasit, joissa on sivusuojat. Asukas on sanonut ystävälleen: ”Kokeile, se on kirjaimellisesti filtteri sun ja maailman välissä.” Kuulokkeissa soi yksi kappale repeatilla. Asukas tuntee itsensä nuhjuiseksi, vanhaksi, ei oikein miksikään.

Asukas käy kaikki vaatteensa läpi ja päätyy mustaan poolopaitaan, mustiin leveisiin housuihin ja harmaaseen neuleeseen, jota asukas käytti joskus viisi vuotta melkein joka päivä. Hän laittaa paidan päälle leveän nahkavyön, josta tulee mieleen painonnostovyö. Hiukset korkealle. Asukas sanoo itselleen: ”Hei babe.”

Asukas on vain ruumiinsa ja asukas on kaikkea muutakin. Asukkaan solut, kiinnostuksenkohteet, ihmissuhteet korvautuvat hiljalleen toisilla. Asukas on kaasupilvi tai tiukkaan puristettu suuri kimpale, jossa kaikki ajatukset, normit, kaikki mikä häneen on vaikuttanut, kaikki mitä hän on syönyt ja kuluttanut, on kasvattanut häntä valtavaksi tai puristanut häntä pienemmäksi.

Lapsena asukas pukeutui pelkkään vaaleanpunaiseen. Hänellä oli pitkät vaaleat hiukset. Hän istui rintamamiestalon lattialla ja järjesteli korttipakan kauneusjärjestykseen. Hän rakasti kultaa ja uutti ruusun terälehdistä hajuvettä. Yhtenä päivänä hän leikkasi hiuksensa ihan lyhyiksi ja alkoi käyttää ainoastaan tummansinistä college-pukua ja sen päällä kivipestyä farkkutakkia.

Asukas odottaa rakastajaa, joka tulisi sillan muodostaman rajan yli kuin ihmissusi hirviöromanssissa, kuin sininen alien, jolla on kaksi vulvaa, vampyyri, joka on vanha ja pehmeä.