On 90-luvun loppupuoli. Asukas on Ritmo. Ritmon kotona on Nina, Elke, pH ja E. Pojilla on skeittilaudat, reisitaskuhousut ja hupparit. Tytöillä on lyhyet mekot. Ritmon reisitaskuhousut on tehty ripstop-kankaasta, joka koostuu pienistä tikatuista ruuduista. Ritmolla on musta Fruit of the Loom -huppari, septum-lävistys ja sängeksi leikattu tukka. Ritmon vaatteet, skeittilauta, tukka ja lävistys ovat asukkaan. Ritmon ruumis on asukkaan ja Ritmon persoonallisuus on asukkaan, melkein.

Tärkeintä on olla Skeittijengi, larpata, vaikka sitä ei koskaan kutsuta larppaamiseksi. Larppaamisella tuntuu olevan joku vakiintunut muoto, jonka vain yksi meistä tuntee. Ehkä ajattelemme, että larppaamisen pitäisi olla pelaamista, että siihen liittyy tehtäviä ja hahmonkehitystä. Me haluamme vain olla joitakin toisia. Skeittijengi on parodia nuorisokulttuurista, johon emme koe kuuluvamme. Skeittijengi on myös parodia pojista. Nina ja Elke ovat cool ja Ritmo, pH ja E ovat jotenkin huvittavia.

Ritmo on hiljaisempi ja nörtimpi kuin pH ja E. Skeittijengistä otetuissa valokuvissa Ritmon kohdalle on kirjoitettu Hei jätkät mä oon ajatellut. Asukas ei ole hiljainen, mutta asukas on melkein kuin Ritmo. Ritmo on joissakin asioissa vapaampi, asukas tuntee sen, ja Ritmolle jotkut asiat ovat helpompia kuin asukkaalle.

Ritmolla ja asukkaalla on sama sydän. Mutta kun Ritmon sydämen rytmi menee sekaisin, ja Ritmo makaa sängyllä, liikuntasalin lattialla tai puistonpenkillä, se otetaan vakavasti. Ritmo otetaan enemmän tosissaan, vaikka Ritmo on parodia.